Juhlapuheissa meillä
puhutaan huolestuneina nuorten syrjäytymisestä. Jopa presidentti asetti pari
vuotta sitten työryhmän miettimään asiaa. Kuitenkin samalla meillä hallitus
tekee kaikkensa, että nuoret syrjäytetään yhteiskunnasta.
Ensin
valtionhallinnossa tehtiin työ- ja elinkeinotoimistojen (jatkossa TE-hallinto)
suuri organisaatiomuutos,
jonka seurauksena palvelut siirrettiin verkkoon ja
toimipisteet lakkautettiin käytännössä kaikkialta muualta kuin
suurista kasvukeskuksista.
Oletus kai oli, että kaikki nuoret käyttävät tietokonetta ja verkkopalveluita.
Tätäkin asiaa olisi voinut kysyä nuorilta itseltään ja heidän kanssaa
työskenteleviltä ihmisiltä. Monet nuoret hallitsevat verkkopalvelujen käytön,
mutta valitettavasti niiden nuorten lukumäärä on suuri,
jotka eivät koskekaan
tietokoneeseen muuten kuin ehkä pelaamalla.
Ja nämä nuoret ovat niitä, jotka
tarvitsevat henkilökohtaista opastusta ja ohjausta päästäkseen elämän syrjästä
kiinni.
Samaan aikaan
päätettiin myös nuorisotakuusta, joka paperilla näyttää tosi hyvältä.
Valitettavasti siinäkin toimittiin kuulematta nuorten kanssa työskenteleviä, ja
kaikki rahat,
60 miljoonaa euroa, annettiin TE-hallinnolle, samaan aikaan kun
siis toimipisteet lakkautettiin ja palveluita heikennettiin.
Ei kai kukaan
oikeasti usko, että nuori, jolla on vaikeuksia löytää paikkaansa
yhteiskunnassa, kykenee lähtemään kymmenien kilometrien päähän tapaamaan
jotakin tuntematonta virkailijaa.
Tutkimusten mukaan yhdellä TE-hallinnon
virkailijalla on 200-400 asiakasta. Tämä on vain keskiarvo, koska tiedän, että
Pirkanmaalla yhdellä työntekijällä on jopa 800 asiakasta.
Kyllä siitä
asiakaslähtöinen työote on kaukana!
Hallitus jatkaa
nuorten syrjäyttämistä tekemällä toisen asteen koulutusta koskevan uudistuksen.
Säästöjä valtio haluaa tällä 260 miljoonaa euroa, vaikka yhden nuoren
syrjäyttäminen maksaa reilun miljoonan yhteiskunnalle.
Tulee mieleen esimerkki
hölmäläisten peiton pidentämisestä!
Opiskelijalla on oikeus
opiskella neljä vuotta, mutta uudistuksen jälkeen oppilaitos saa rahoituksen
hänestä vain kolmen vuoden ajalta.
Kuvitellaanko, että oppilaitokset tekevät
hyväntekeväisyyttä antamalla opetusta, joka turvaa nuoren valmistumisen ja kiinnittymisen
sitä kautta yhteiskuntaamme?
Ei kouluilla ole tähän varaa. Tällä hetkellä jo 20
% nuorista on ilman toisen asteen tutkintoa.
Tätä lukua siis halutaan
kasvattaa.
Toinen aste aloitetaan usein pahimmassa murrosiässä, joten
ensimmäinen vuosi menee osalla opiskelijoista aivan penkin alle. Koulujen
ansiokkaan tukityön ansiosta monet näistä opiskelijoista saavat kuitenkin
opiskeluistaan kiinni ja pystyvät neljän vuoden aikana suorittamaan tutkinnon.
Tilastokeskuksen mukaan keskimääräinen valmistumisaika toisella asteella on 3,5
vuotta. Koska tiedetään, että äärimmäisen harva nuori valmistuu lukiosta tai
ammattiopistosta alle kolmessa vuodessa, voidaan tästä vetää johtopäätös, että
noin puolilla nuorista opiskelu kestää neljä vuotta. Mitä tälle joukolle
tehdään jatkossa?
Tällä hetkellä jo
monet koulut karsivat ensimmäisen vuoden opiskelijoitaan, jotka eivät ole
saaneet tarvittavia opintosuorituksia eli eivät missään tapauksessa valmistu
kolmessa vuodessa. Nämä nuoret "heitetään pellolle" ensi syksynä, nuorimmat
vain 16-vuotiaina. Tätäkö meidän hallituksemme haluaa vai eikö siellä
todellakaan kuunnella alan asiantuntijoita lakien valmisteluvaiheessa?
Hallitusohjelmassa
2011 sanotaan, että suomalaisista tehdään maailman osaavin kansa vuoteen 2020
mennessä. Rupeaa pikkuhiljaa kyllästyttämään tämä puheiden ja tekojen
ristiriita. Toisen asteen uudistus on vain yksi osa koulutusjärjestelmämme alasajossa,
mutta jos valtaapitävät eivät vaihdu, jatkoa on taatusti luvassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti