Tämä matka!

 Kun päätin pyrkiä eduskuntaan en olisi voinnut kuvitellakaan kuinka hienoa jo tämä matka kohti tavoitetta tulee olemaan. Olen tänä vuonna kohdannut paljon hienoja ihmisiä, järjestänyt uskomattomia tapahtumia ja oppinut enemmän kun moneen vuoteen. Kiitos kaikille jotka olette uskoneet minuun!
Vielä on muutama päivä aikaa ennen kuin selviää saavutanko yhden suurimmista unelmistani.

Alla kuvia matkani varrelta, toivotaan että matka jatkuu!

Mikko Alatalon kanssa Paremman yöelämän puolesta Linnossa 4.4.2015

Ravintolapäivään pullia

Hernesoppaa Valkeakoskella 14.4.2015

Välillä ehtii onneksi viettää aikaa lapsien ja miniän kanssa

Panelissa

Tukiryhmän kokous

Hienoa tavata kansanedustaja

Mun lapset pohtimassa nettisivujani

Äiti ja tytär aikaa on saannut viettää monta tuntia 

Eläimilläkin on oikeudet

Li!

Uutta oppimassa 

Telkkari mainoksen kuvaukset Mtv:n studiolla

Tukiryhmäni!

Nettimainoksen suunnitteli ja toteutti Voionmaan-opiston opiskelijat

Ihanat kassit!

Vaalirahoilla tuettiin junioreita ja yhtä koululuokkaa

Rasismi roskiin!

aamulehden järjestämä paneli Hämeenkyrössä

Olohuonetentti oli loistava!

Ravintolapäivä Sastamalassa

Meidän sakkia Merja Kyllösen kanssa

I`mpro! Kruuna ja Klaava Toijala

Tee nyt näiden kanssa töitä, Veera ja Ville

Virva-Marin kanssa tasattiin naisten euro naistenpäivänä

Soppaa ja musiikkia Keskustorilla 11.4.

Koulutusta

Yhdenveraisuus-marssilla Tampereella!

Ps. Ilman lasteni Veeran ja Villen apua, tukea ja osaamista en olisi tähän pystynyt, ootte huippuja!

ULOSOTTO - uudistuvan lainsäädännön paikka

Velkahan on maksettava, eikös juu? Tottakai on. Mutta on tilanteita, joissa ulosottovelallinen ajetaan liian ahtaalle. Voi käydä niin, että edellytykset työssä käymiseen katoavat, kuten jäljempänä Tapion tapauksessa. Tai että on edullisempaa jäädä kotiin työttömäksi, kuten Kaijan kertomassa tilanteessa. Yhteiskunnan kannalta on väärin, että osa yksityisten henkilöiden ulosottoveloista tulee toimeentulotuen kautta sosiaalitoimen maksettavaksi. Kuten Seijan tapauksessa.

Mutta ennen kuin luemme heidän tarinansa,

 pohditaanpa hieman ulosmittauksen ongelmia. 

Ulosotto on suurimmaksi osaksi vähävaraisten ongelma,

ja se myös tekee ihmisistä yhä vähävaraisempia aiheuttamalla työstä luopumista ja sitä kautta syrjäytymistä. Ulosotto ruokkii harmaata taloutta. 

Emme voi laatia tilastoa siitä, kuinka paljon ulosottovelalliset käyvät pimeästi töissä, tai paljonko työantajat vaihtavat palkkaa kulukorvauksiksi, jotta ulosotolta vältyttäisiin. (Kulukorvauksista, kuten kilometri- ja päivärahoista ulosmittausta ei tehdä, ja nämä ovat työnantajallekin edullisempia, koska niistä ei makseta sivukuluja.) Ongelma on myös ulosottoviranomaisten tulospalkkaus sekä ulosottomääräysten vaikeaselkoisuus.

Kolme tositarinaa ulosottovelallisen elämästä, sekä lääkkeet heidän tilanteensa korjaamiseen:

1. Yksinasuvan entisen yrittäjän tarina, velkaa ulosotossa jäljellä alle 1000e

Seija (nimi muutettu) oli it-alan yksinyrittäjänä yli kaksikymmentä vuotta, pikkuhiljaa hän väsyi rankkaan työmäärään ja lopetti yrityksensä, niskaan jäi kuitenkin verorästejä. Seija tekee osa-aikatyötä toimimalla muutaman toimintarajoitteisen avuntarvitsijan henkilökohtaisena avustajana. Hänen nettotulonsa ovat noin 1100 - 1300e/kk. Verorästit valuivat ulosottoon ja lopulta ulosottomies alkoi pidättää palkasta kolmanneksen, joka on 100 - 200e, tuloista riippuen. Mutta koska Seijalla ei ole mitään muita tuloja ja hän elää yksin, hän ei pystyisi maksamaan vuokraansa, kulujaan ja ruokaansa jäljelle jäävällä nettotulollaan. Niinpä hän on joka kuukausi saanut toimeentulotukena 50-150e, eli lähes saman summan, joka hänen palkastaan on mennyt ulosottoon.

Käytännön rumba: Seija vie tiliotteet, palkkalaskelmat ym. paperit toimeentulotukitoimistoon, missä hänellä onneksi on ystävällinen omavirkailija, joka laskee toimeentulotuen määrän. Heillä on puolentunnin tapaaminen.

LÄÄKE: Sen sijaan, että käytämme yhteiskunnan vähiä resursseja tähän byrokratiaan, voisimme luoda helpot ja terveet edellytykset sosiaaliselle luototukselle. Toisin sanoen sosiaalitoimisto olisi heti maksanut Seijan ulosottovelan pois kokonaan, ja Seija olisi maksanut sosiaalitoimistoon säännöllisesti esim. 50e/kk. Seijan tapaus on kylmä esimerkki siitä, kuinka heitämme yhteiskunnan vähiä resursseja hukkaan aivan turhan byrokratian muodossa.

2. Ex-puolison muistoista kärsivän tarina, velkaa ulosotossa yli 200000e.

Kaija (nimi muutettu) eli avioliitossa 90-luvulla rakennusalan yrittäjän kanssa. Rakennusliikkeen konkurssissa Kaijalta meni koti, avioliitto ja luottotiedot. Kaija oli takaamassa miehensä veloissa ja yhteisestä omakotitalosta jäi puoli velkaa Kaijan harteille. Kaija on 'hyvä jätkä'. Hän kertoo, että on aina ollut kova tekemään duunia. Mukautuvana ihmisenä hän on ollut töissä rakennuksilla, kapakoissa ja toimistoissa. Paha allergia vei loistavan rakennusalan työpaikan, ja Kaija saakin liitolta ansiosidonnaista päivärahaa niiltä päiviltä, kun ei ole missään töissä. Kotona työttömänä ollessaan Kaijalla jäi verojen ja ulosoton jälkeen ansiosidonnaisesta päivärahasta käteen 1100e/kk, joka riitti juuri asumiseen ja elämiseen.

Kaija ei osannut olla tekemättä työtä, niinpä hän hakeutui toimistoalalle, ja saikin määräaikaisen työpaikan, jossa viihtyi ja jossa hänen työpanoksensa on tärkeä. Osaamiseen nähden tuntipalkkakin on ok, mutta ansiosidonnaiseen päivärahaan nähden pieni. Niinpä Kaijalle jää palkasta ulosoton jälkeen 850 e/kk. (Huom. työmatkojen kulkemiseen kuluu Kaijalta noin 200e/kk) Kukapa eläisi 650 eurolla kuukauden? Kaija ei saa toimeentulotukea, koska elää avoliitossa, vaikka pariskuntana heillä onkin "omat rahat" ja "omat kulut".

Ulosottojärjestelmä ajoi Kaijan tekemään lisätyötä, josta hän saa osan palkasta "pimeänä". Päivät ovat rankkoja: kahdeksaksi toimistoon, neljältä toimistosta kapakkaan tarjoilemaan ja yhdeltä kotiin nukkumaan, kahdeksaksi toimistoon… Turhan rankkoja ottaen huomioon sen, että velkansa pääomaa hän ei saa elinaikanaan maksettua, ainoastaan sen kerryttämiä korkoja. Elämä on myös turvatonta. Hän maksaa uudessa avoliitossa yhteistä omakotitaloa, vaikkei voi omistaa sitä, ulosottomieshän veisi omaisuuden (tosin tuskin perheen asuntoa). Eipä asuntolainakaan toisaalta ole hänen nimissään, koska luottotietonsa menettäneenä hän ei velkaa saa. Kaikki, mitä hän elääkseen tarvitsee, puhelinliittymistä auton vakuutuksiin ovat uuden avopuolison nimissä. Velkasaneeraukseen Kaija ei pääse, koska hänellä ei ole vakituista työpaikkaa.

LÄÄKE: Tällaisen ulosottovelallisen, joka ei selvästikään koskaan pysty maksamaan veloistaan kuin korkojen rippeitä, velat pitäisi antaa anteeksi tai kohtuullistaa. Kohtuullistamisella tarkoitan, että ensin selvitetään, miten ja miksi ulosottovelka on syntynyt. Jos todetaan, että velka on syntynyt yrittämisen, tahattomuuden tai heikon toimeentulon vuoksi - ikään kuin 'ajautumisena' - pitäisi ihmisille antaa toinen mahdollisuus. Ulosottoselvitykseen käytettäviä ponnistuksia pitäisi ohjata syiden selvittämiseen sen sijaan, että nyt selvitellään ainoastaan velallisen velkojen ja tulojen määrää.

3. Lapsen sairauden vuoksi työttömyyskierteeseen joutuneen tarina, velkaa ulosotossa 10000e.

Tapion (nimi muutettu) perheeseen syntyi vakavasti sairas lapsi, jonka erilaisten, 5 vuotta kestäneiden, leikkausoperaatioiden vuoksi piti toisen vanhemmista jäädä pois töistä lasta hoitamaan (sairaalassa ja kotona). Arpa osui perheen isään, koska äidillä oli virka ja parempi palkka, isä oli töissä "vain" konepajalla. Yhden ihmisen palkka ei kuitenkaan riittänyt nelihenkisen perheen kuluihin, eikä etenkään jatkuvaan kulkemiseen Etelä-Pirkanmaalta leikkauksistaan toipuvan lapsen luona Helsingissä ja Tampereella. Omakotitaloaan vastaan perhe sai pankista vähän lisälainaa, mutta kun sekin oli syöty, alkoi velaksi eläminen, korttiluotoilla. Rankka elämäntilanne ajoi avioeroon, jonka jälkeen Tapio sai huomata, että vaimo oli hoitanut omat velkansa ajan tasalla, mutta Tapion nimellä otetut velat olivat "tapissa" ja perinnässä. Lisäksi lähes kuuden vuoden työttömyysputki, eli aukko Cv:ssä, aiheutti sen, että uutta työtä oli mahdoton saada. Työttömyyspäiväraha riitti asuntolainaan ja ruokaan, Tapion velat valuivat ulosottoon.

Kun Tapio vihdoin sai työpaikan toiselta paikkakunnalta, alkoi ulosottomies pidättää hänen palkastaan kolmanneksen vanhoihin luottokorttivelkoihin. Palkkaa jäi ulosoton jälkeen 1050e/kk. Ulosmittauksessa huomioitiin kodin ja työpaikan väliset matkat jonkin laskennallisen, julkisiin kulkuneuvoihin perustuvan kaavion mukaan. Sitä ei voitu ottaa huomioon, että Tapio ei päässyt työmaalleen saakka julkisella kulkuneuvolla, koska rakennusalalla työkohteet vaihtelivat. Asuntolainan, sähkön ym. kulujen sekä polttoaineiden jälkeen rahat eivät riittäneet auton ylläpitämiseen, vaan sen vakuutukset ja autoverot jäivät maksamatta. Autolla ei voinut ajaa, joten Tapio ei enää päässyt kulkemaan työpaikkaansa. Hän jäi jälleen työttömäksi. Tällä hetkellä Tapio käy työssä uuden avopuolison autolla, ja uudessa perheessä on jälleen kahden ihmisen tulot. Joskin pienet, koska kummaltakin menee palkasta kolmannes ulosottoon (uusi avopuoliso on konkurssin tehnyt entinen yrittäjä - ei kuitenkaan Seija eikä Kaija). Velkasaneeraukseen hänen ei kannata hakeutua, koska kaikista vaikeuksistaan huolimatta hän on aina hoitanut asuntolainansa. Velkasaneerauksessa hänellä ei voisi olla omaisuutta. Takuusäätiön takaaman lainan saamiseksi hänellä on liikaa velkaa, koska myös asuntolaina lasketaan velkoihin mukaan.

LÄÄKE: Tapio ei olisi velkaantunut, jos lapsiperheiden poikkeuksellisiin taloudellisiin muutostilanteisiin olisi saanut myös taloudellista tukea (he saivat toisenlaista tukea). Myöhemmin Tapio olisi voinut pitää työpaikkansa, jos palkan ulosmittaus olisi joustavampaa, harkinnanvaraisempaa ja inhimillisempää. Sosiaalinen luototus pelastaisi myös Tapion tämän hetkisestä tilanteesta. On väärin, että omistusasunnossa asuva ei pääse velkasaneeraukseen.

Ulosotossa pitää ottaa käyttöön systeemi, jossa ihmisen kokonaistilanne tutkitaan. Lasketaan, kuinka paljon enemmän yhteiskuntaa hyödyttää se, että ihminen voi mennä pienelläkin palkalla töihin, maksaa veronsa ja käyttää rahansa palveluiden ja tavaroiden hankintaan, kuin se että hän elää koko ikänsä sosiaaliturvan varassa eikä häneltä kuitenkaan saada perittyä kuin ulosottoviranomaiselle menevät maksut.

Ulosottomittauksen laskenta on niin monimutkainen, ettei virkamieskään sitä aina ymmärrä. Ylen nettisivuilla TEM:n Pekka Tiainen sanoo: "Jos palkka nousee 1 400–2 800 euron välille, ulosottoloukku ei ole niin raju (kuin alle 1400 euron palkasta).  Käteen jää puolet suojaosan ylittävistä tuloista, eli sadasta eurosta jää 50 euroa." Tämä EI PIDÄ paikkaansa. Laissa nimittäin lukee, että 1400-2800 euron palkkasummasta pidätetään  2/3 koko nettopalkasta. Hämääväksi Ylen uutisoinnin tosin tekee se, että siinä on käteen jäävää osuutta verrattu bruttopalkkaan, kun ulosmittauksessa yleensä puhutaan vain nettosummista. Kuten alle liitetyistä laskelmista  voi nähdä, ulosmittauksen prosentuaalinen määrä nousee progressiivisesti tulojen kasvaessa, eikä keskituloisillakaan jää Kari Tiaisen kuvailemaa 50% käteen.

 Ote ulosottolaista:

Ulosmitattava määrä: (HUOM. palkka tarkoittaa NETTOpalkkaa)

1. Jos palkka on pienempi kuin suojaosuus, siitä ei ulosmitata mitään.  Suojaosuus vaihtelee elätettävien määrään mukaan, mutta otetaan tässä esimerkkisuojaosuudeksi 700e/kk.

2. Jos palkka ylittää suojaosuuden, mutta on enintään kaksi kertaa suojaosuus, ulosmitataan suojaosuuden ylittävästä palkasta kaksi kolmasosaa (tulorajaulosmittaus 2/3 x (palkka – suojaosuus)). Toisin sanoen: 700-1400 euron palkasta, ulosmitataan 2/3 siitä osasta joka ylittää 700e. Esim. 1300 eurosta se olisi 2/3 x 600 = 400e. ELI 30,76%

3. Jos palkka on suurempi kuin kaksi kertaa suojaosuus, mutta enintään neljä kertaa suojaosuus, ulosmitataan nettopalkasta yksi kolmasosa (1/3). Eli 1400-2800 euron pakoista menee ulosottoon 1/3 koko summasta. Esim. 2700 eurosta 900e. ELI 33,33 %

4. Jos palkka on suurempi kuin neljä kertaa velallisen suojaosuuden määrä ulosmitataan yksi kolmasosa neljä kertaa velallisen suojaosuuden määrää vastaavasta palkanosasta ja lisäksi neljä viidesosaa sen ylittävästä palkanosasta. Palkasta ulosmitataan kuitenkin enintään puolet.
Siis yli 2800 euron palkasta ulosmittaus lasketaan tämän mukaan. Esim. palkka on 3300e, josta 4 x 700=2800 siitä ulosotto 1/3 =933  SEKÄ 4/5 x 500e = 400e, Yhteensä: 1433e. ELI 43,42%.

LÄÄKE: Kyllä tässäkin lain sanamuodossa olisi yksinkertaistamisen varaa? Uusi sanamuoto voisi kuulua: "Suojaosuutta vastaavasta nettopalkasta ei ulosmittausta suoriteta. Sen ylimenevästä osuudesta pidätettään 35%" Tällä menetettäisiin hyvätuloisten nouseva ulosottomaksu. Mutta kuinka paljon ulosottovelallisissa oikeasti on hyvätuloisia?

Ulosottolakia inhimillisenpään suuntaan muutettaessa on pohdittava myös ulosottoviranomaisten palkkausperusteita. Nythän on niin, että heillä on palkassaan myös tulospalkkiolisä, joka kasvaa asteittain sen mukaan, paljonko velalliselta saatu kertasuoritus on. Vaikka palkkiot ovat pieniä, on muistettava, että voudeilla on monia satoja asiakkaita. Tulospalkkausperuste muuttui 1.8.2014 ja se huomattiin palkanlaskijoiden piireissä. Vanhoja maksujärjestelmiä purettiin, ja voudit lähtivät kiivaammin palkkojen kimppuun. Se, että palkkiot nousevat portaittain, eivätkä prosentuaalisesti aiheutti mm. tilanteen, jossa 500 euron maksujärjestely purettiin, koska palkasta pidättämällä ulosottoon saatiin 580e. Yksi tulospalkkion korotusraja kun on 520e. Ulosottoviranomaisten palkkataulukot löytyvät netistä melko pienellä googlettamisella.

Mielestäni 'ulosottomiesten' palkka ei saa olla tulospalkka, koska tällainen palkkasysteemi estää ihmiset mahdollisuuden tehdä ulosoton kanssa maksusuunnitelmia. Toisen hädästä ei valtion viranomainen saa henkilökohtaisesti hyötyä.

Ulosottovelkoja pitää voida kohtuullistaa, koska köyhyyden ja osattomuuden periytyvyys on olemassa oleva ilmiö, eikä kierrettä saada katkaistua, jos perheen vanhempia ei auteta ensin jaloilleen. Ulosotto on usein elinkautinen rangaistus ja nykylainsäädännöllä siitä ei voi hakea armahdusta edes presidentiltä. Ulosotossa olevia ihmisiä kohdellaan kuin suuria rikollisia, vaikka kyse on yleensä aina siitä, että elämää ei voi hallita, vaan elämässä tulee eteen tilanteita, jotka suistavat talouden raiteiltaan.

Koulukiusaaminen on väkivaltaa!

Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen keräämän tilaston mukaan vuonna 2013 koulukiusatuksi joutui vähintään viikoittain peruskoulun 8- ja 9-luokan oppilaista 6,9 %. Luku tarkoittaa yli 4000 lasta ja nuorta ikäluokastaan. Kehutussa peruskoulussamme siis noin 40.000 lasta ja nuorta kokee vähintään viikoittain henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Lukioon ja ammattikouluun siirryttäessä luku puolittuu. Johtuuko tämä siitä, että kiusaaminen vähenee vai siitä, että kaikki kiusatut eivät pysty siirtymään toiselle asteelle?

Sanoilla on suuri merkitys siihen, miten me aikuisten asioihin suhtaudumme. Sanana kiusaaminen on lähellä kiusoittelua, joka koetaan usein hauskaksikin asiaksi tyyliin ”rakkaudesta se hevonenkin potkii.”  Osa aikuisista on myös sitä mieltä, että nahistelu ja jopa fyysinen yhteenotto kuuluvat lasten elämään ja heidän on opittava selviytymään niistä tilanteista ilman aikuisten apua. Mikäli meillä ruvettaisiin puhumaan koulukiusaamisesta väkivaltana, ero tavalliseen nahisteluun olisi helpompi havaita.

KAKS eli Kunnallisalan kehittämissäätiö rahoitti tutkimuksen, jonka toteutti Vaasan yliopisto vetäjänä tutkijatohtori Niina Mäntylä. 

Tutkimuksen loppuraportti julkaistiin vuonna 2013 ja se on kokonaisuudessaan luettavissa tästä linkistä http://www.kaks.fi/sites/default/files/Tutkimusjulkaisu%2070.pdf.

Raportissa käsitellään muun muassa sitä, miksei kiusaamiseen ja lasten kokemaan väkivaltaan pystytä aikuisten toimesta puuttumaan. Syitä löytyy monia; ohjeistukset ovat heikot, lasten hätää ei kuulla tai nähdä, lainsäädännössä ei ole selvästi säädetty, mitä toimia koulun henkilökunnalta edellytetään, oikeussuojajärjestelmä on monimutkainen. Meillä on terveydenhuollossa hoitotakuu, jonka puitteissa hoito on aloitettava. 

Voitaisiinko lakiin kirjata myös koulukiusaamiseen liittyvä puuttumistakuu? 

Tämä takuuaika selkeyttäisi ainakin jonkin verran tilannetta eikä asiaa voisi vatvoa vuodesta toiseen odottaen, että uhri kasvaa ja siirtyy seuraavalle kouluasteelle. Mäntylän ym. raportti on karua luettavaa siitä todellisuudesta, jossa liian moni lapsi elää jokaisena koulupäivänään.

Perusopetuslaissa § 23 sanotaan seuraavaa:  

”Opetuksen järjestäjän tulee laatia opetussuunnitelman yhteydessä suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä toimeenpanna suunnitelma ja valvoa sen noudattamista ja toteutumista. Opetuksen järjestäjän tulee opetussuunnitelman yhteydessä laatia ja ohjeistaa suunnitelma kurinpitokeinojen ja kasvatuskeskustelun käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista.” 

Miksi tätä ei meidän kouluissamme noudata? Miksi meillä ei saada vastuuseen henkilöitä, jotka työssään rikkovat lakia?   Mäntylän ym. tutkimuksen mukaan puutuminen kiusaamiseen vähensi sitä puolessa tapauksissa. Yli kolmannessa tapauksista kiusaaminen lisääntyi puuttumisen jälkeen. Tuntuu käsittämättömältä, että aikuiset ihmiset eivät saa edes 7-vuotiaita lapsia lopettamaan toisten lasten kiusaamista.

Kiusaaminen aiheuttaa suuret kustannukset yhteiskunnalle, kun uhreja joudutaan auttamaan ja kuntouttamaan pahimmillaan vuosikausia. Kaikki eivät silti kykene koskaan olemaan tuottavia yhteiskunnan jäseniä, vaan he jäävät työkyvyttömyyseläkkeelle nuorina aikuisina. Oma nuorimmaiseni joutui kohtaamaan henkistä väkivaltaa seitsemän vuotta peruskoulussa ja on nyt ammattikoululaisena terapian ja lääkehoidon varassa. 

Tässä kirje, jonka hän lähetti tänä kevään alakoulunsa nykyiselle rehtorille:

”Asia ei sinällään sinuun kohdistu, sillä itse X:n koulussa opiskellessani rehtorinamme oli AA. Mutta haluan jakaa tämän edes varoittavana esimerkkinä. Opiskelin koulussanne vuodet  2005-2011. Opiskelen tällä hetkellä ammattikoulussa ensimmäistä vuotta.

Koulukiusaamiseni alkoi jo esikouluiässä, kiusaaminen myös siirtyi mukanani alakouluun. Kiusaamiseni oli pilkkaamista, haukkumista ja julkista solvaamista. Kerroin tästä opettajallemme monta kertaa, ajattelemattomana en kertonut kotona, koska en halunnut rasittaa vanhempiani asialla. Myöhemmin ajateltuna näin olisi kannattanut tehdä.

Koulumme kuului KiVa kouluun, joten oletin automaattisesti, sinisilmäisesti, että asia osataan hoitaa. Ei osattu. Koko alakoulun minua kiusattiin. Viidennellä-kuudennella luokalla sanoin taas opettajallemme kiusaamista, joka totesi, että ollaan yritetty, mutta ei mikään toimi. Tässä vaiheessa uskoni romahti täysin, samoin luotto. Missään vaiheessa vanhemmilleni ei soitettu kiusaamisesta, kiusaajien vanhemmille soitettiin, mutta tietääkseni heitä ei kutsuttu koululle(?). Luulisin, että yhteinen palaveri rehtorin, opettajan ja vanhempien (niin kiusatun kuin kiusaajien), olisi ollut ensimmäinen askel, jotta kiusaaminen saadaan loppumaan. Mitään tällaista ei tehty.

12 vuotiaana suunnittelin itsemurhaa. Olin vasta nuori, lapsi ja elämä edessä, ja suunnittelin itsemurhaa. Itkin kotimatkat. Valehtelin itseni kipeäksi, että edes YHDEN päivän säästyisin kiusaamiselta. En muista päivääkään, jolloin olisin saanut olla rauhassa. Kiusaamistani kesti seitsemän vuotta.

Tällä hetkellä kärsin keskivaikeasta masennuksesta, paniikkihäiriöistä, ahdistuksesta ja traumaperäisistä pelkotiloista. Tämä lukee lääkärinlausunnossa. Itsemurhaa on suunniteltu aivan liian pitkään, nyt asiat ovat ensimmäistä kertaa pitkään aikaan paremmin.

Toisen asteen koulutus ei suju yhteiskunnan haluamalla tavalla. Vuottakaan en ole ehtinyt koulussa olla ja vaikeuksien määrä on suuri.”

Kunka monta tällaista tarinaa meidän on vielä kuultava ennen kuin me aikuiset oikeasti tartumme toimeen ja kitkemme kiusaamisen ja väkivallan kouluista ja pystymme tarjoamaan lapsillemme lain salliman turvallisen kouluympäristön? Lainsäädännöllä on suuri merkitys siihen, miten asioita meillä hoidetaan. Lainsäädännöstä on löydyttävä ohjeistus opettajille ja muille aikuisille asioihin puuttumisesta. Tiedän, että on valitettavan paljon vanhempia, jotka ovat valmiita syyttämään jopa oikeuteen asti opettajia, jotka ovat puuttuneet heidän lapsensa tekemiseen. Nämä opettajat ovat aika lainsuojattomia, koska lainsäädäntömme on liian ympäripyöreä. Itse virkamiehenä tiedän, miten helpottavaa on se, että saa lain kautta tukea omiin päätöksiinsä.

Puuttuminen ei ole pelkästään opettajien tehtävä vaan tähän asiaan tarvitaan paljon laajempi yhteisverkosto. Kouluihin on lisättävä välituntivalvontaa ja nämä valvojat voivat olla esimerkiksi nuorisotyöntekijöitä, vapaaehtoisia aikuisia, järjestöjen edustajia. Samoin luokkiin tarvitaan lisää avustajia. Kouluun on saatava kuuntelevia korvia ja näkeviä silmiä entistä enemmän, jotta opettajat voivat keskittyä perustehtäväänsä eli lastemme opettamiseen ja kasvattamiseen. Totta kai ensisijainen vastuu lasten kasvattamisesta on vanhemmilla itsellään, mutta jos, kuten lapseni kirjeestä ilmenee, kotiin ei edes olla yhteydessä, vanhempien on mahdotonta tilanteeseen puuttua.