Etelä-Pirkanmaa tarvitsee vasemmistolaisen kansanedustajan

 Jutun kirjoittaja vasemmisoliiton vaikuttaja Pirkanmaalta, entinen MEPPI sekä eläkkeellä oleva läänineläinlääkäri Inna Ilivizky.

Valkeakoskella ei ole moneen vuosikymmeneen ollut omaa vasemmistolaista kansanedustaja Kauko Tammisen jälkeen, eikä naisedustajaa. Nyt on meillä mahtava tilaisuus tehdä historiaa! Valkeakoskelta on vasemmistoliiton kansanedustaja ehdokkaaksi asettunut meidän ”sossun” johtaja Minna-Maria Solanterä .

Olen tuntenut Minna-Marian hyvin siitä asti kun hän muutti Valkeakoskelle kuusitoista vuotta sitten.              Mielestäni Minna-Marialla on poikkeuksellisen paljon sellaisia taustoja jotka tekevät hänestä todella aivan erinomaisen vasemmistolaisten ja muidenkin laajojen joukkojen kansanedustajan.

Minna-Marialla on yli 20 vuoden työkokemus sosiaalialalta eri kunnissa ja erilaisissa työtehtävissä (mm. koulut, A-klinikka, sosiaalitoimistot) sekä monipuolisten työvuosien antama vankka näkemys siitä, kuinka valtion ja kuntien yhteistyötä pitäisi lisätä, miten valtion tekemät päätökset vaikuttavat suoraan kuntakenttään ja sitä kautta tavallisen ihmisten elämään. Nämä ovat sellaisia tietoja ja taitoja, jotka todella takaavat sen että me vasemmistolaiset saisimme kansanedustajan, joka ajaa tavallisten ihmisten asiaa.

Sen lisäksi Minna-Marialla on henkilökohtaista kokemusta elämän hankalista ja haasteellisista tilanteista. Hän oli 10 vuotta totaali yksinhuoltaja kahdelle pienelle lapselle ja jaksoi kuitenkin samanaikaisesti käydä töissä ja opiskella. Yliopisto-opiskelujen takia hän muutti kahden alle kouluikäisen lapsensa kanssa Kotkasta Tampereelle ilman mitään tukiverkkoa. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen, joka oli alkanut jo lukioaikana, oli kuitenkin hänelle henkireikä ja hän toimi sekä järjestötasolla että oli Tampereen ympäristölautakunnan jäsen vuoteen 1998 asti, jolloin muutti uusperheen äitinä Valkeakoskelle.

 Niin kauan kuin olen hänet tuntenut, on minuun aina tehnyt syvän vaikutuksen hänen vankkumaton vasemmistolaisuutensa, joka näkyy myös kulttuurin arvostamisena ja kuluttamisena. Hänen sydäntään lähellä on niin musiikki, teatteri kuin kuvataidekin.  KSL:ssä hän on ollut edistämässä kulttuurin tarjontaa kaikille koskilaisille, varsinkin lapsille ja lapsiperheille.

Se, että Minna-Maria on luonteeltaan tarmokas, kantaa ottava, toimeen tarttuva ja sen lisäksi vielä sosiaalinen on myöskin tärkeitä luonteenpiirteitä tulevalla kansanedustajalla. Sekä työnsä että yksityiselämänsä kautta Minna-Mariasta on tullut vankkumaton hyvinvointiyhteiskunnan kannattaja. Johtavana viranhaltijana hän pyrkii minimoimaan valtion ja kuntien tekemien menoleikkausten vaikutukset kaikkein huonommassa asemassa olevien elämään. Nykyisessä työssään hän ymmärtää sen, että talous on saatava tasapainoon ja leikkauksia on tehtävä, mutta kansanedustajana hän pystyy vielä paremmin vaikuttamaan siihen, mistä näitä leikkauksia tehdään.

Tällä hetkellä olemme, toivon mukaan kaikki, EU-vaalin ympyröissä mukana ajamassa meille suomalaisille niin tärkeän yhden (tai kahden) vasemmistolaisedustajaa EU – parlamenttiin. Mutta aika menee aina niin nopeasti, että kohta ollaan keväässä 2015 ja eduskuntavaalit ovat ajankohtaiset.

Mielestäni meillä on todella hyvä ja sopiva ehdokas. Vaikka Minna-Marialla on poikkeuksellisen hyvä tuki -ja avustaja joukko meidän nuorissa vasemmistolaisissa, jopa hänen omassa perheessään, niin läpimeno vaati kuitenkin meiltä kaikilta panoksen.

 Toverit, asennoidutaan jo hyvissä ajoissa tekemään työtä sen eteen, että saisimme Etelä-Pirkanmaalta(Valkeakoskelta) vasemmistolaisen kansanedustajan - Minna-Maria Solanterän.

Kuka minä olen?

 Oli synkkä ja myrskyinen yö tammikuussa 1960, kun tulin tähän maailmaan Helsingin Kätilöopistolla opiskelevien vanhempien kolmanneksi lapseksi. Isot sisarukset olivat 2- ja 4-vuotiaat. Seuraavana vuonna perheeseemme syntyi vielä kuopus.

Olin 4-vuotias, kun muutimme Karhulaan. Sitä ennen olimme ehtineet asua Pohjois-Karjalassa Nurmeksessa ja Pohjanmaalla Vimpelissä. Molemmat vanhempani olivat opettajia, joten heidän työnsä perässä jouduimme muuttamaan. Muuttaminen oli ehkä vanhemmillani myös veressä, sillä Karhulassakin muutimme kolme kertaa ennen kuin täytin 10 vuotta. Muuttaminen jäi minulle niin sanotusti päälle ja tähän ikään (54) mennessä, olen itse muuttanut 28 kertaa.

Lukion käytyäni menin Kotkan Kauppaopistoon, koska rakastuneena en voinut ajatellakaan lähteväni kauemmas opiskelemaan. Naimisiin menimme vuonna 1982 ja rakensimme omakotitalon Kotkan Mussaloon. Lapset, Veera ja Ville, syntyivät vuosina 1984 ja 1985. Heidän isänsä kuoli henkirikoksen uhrina syksyllä 1989. Pieni paikkakunta rupesi ahdistamaan, joten keräsin lapsen kainalooni ja muutimme Tampereelle, jossa aloitin sosiaalityön opinnot syksyllä 1990.

Asuntotilanne oli Tampereella huono, ja lopulta sain meille kolmelle alivuokralaisasunnon yhden omakotitalon yläkerrasta. Meillä oli käytettävissämme yksi huone ja perheen kanssa jaoimme keittiön. Pari kuukautta meni näin, ja sitten saimme Lukonmäestä opiskelija-asunnon.

 Opiskelut venyivät, koska minun oli käytävä samalla töissä. Kokopäivätyö Lempäälän sosiaalitoimessa ja yksinhuoltajuus aiheuttivat sen, että valmistuin vasta vuonna 2002. Lempäälässä kuitenkin tutustuin seuraavaan mieheeni, ja muutimme koko uusperhe Valkeakoskelle kesällä 1998 vain pari kuukautta ennen nuorimmaiseni Sonjan syntymää.

Äitiysloman jälkeen pääsin puoleksi vuodeksi töihin Lempäälän seurakuntaan diakoniksi. Sieltä tieni kulki ammattiopiston kuraattoriksi ensin Valkeakoskelle ja sitten Tampereelle. Kunnan sosiaalityö kuitenkin kiinnosti ja sainkin heti valmistuttuani viran Toijalasta. Muutaman mutkan kautta päädyin hakemaan sosiaalityön johtajan virkaa Valkeakoskelta ja aloitin työt syksyllä 2008. Tätä työtä teen edelleenkin eli jo lähes kuusi vuotta. Missään aikaisemmassa työpaikassani en ole näin kauaa ollut.

Toinen avioliittoni päätyi eroon keväällä 2006 ja sen jälkeen olen ollut kuopukseni yksinhuoltaja joka toisen viikon. Järjestely on vaatinut välillä pitkää pinnaa ja koko ajan sitä, että puheyhteys Sonjan isään on pitänyt säilyttää. Nyt tyttö on lopettamassa peruskoulun ja lähtee syksyllä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Näin ollen arkiäitinä olemiseni päättyy yli 30 vuoden työrupeaman jälkeen.

Erottuani ostin itselleni kerrostalokaksion, jossa mahdun hyvin itsekseni asumaan. Vähän on ahdasta silloin, kun Sonja on kahden koiransa kanssa täällä, mutta sopu sijaa antaa. En tiedä, miltä tuntuu, kun tyttö ei jatkossa enää käy kuin kääntymässä luonani, mutta uskon, että osaan myös nauttia tästä uudesta vaiheesta elämässäni. Veera asuu miehensä ja lastensa kanssa vain muutaman sadan metrin päässä, samoin Ville avovaimonsa kanssa, joten perhe on kuitenkin lähellä ja lapsenlapset osaavat jo tulla itsekseenkin mummolaan.

Tässä alkuesittelyni, kirjoitan jatkossa lisää itsestäni ja kerron myös, miten poliittinen heräämiseni tapahtui.

Työttömyys ja sen hoito

Kaikki tahot ovat sitä mieltä, että työttömyyden hoito on yksi tärkeimmistä asioista, jotta Suomen talous saadaan tasapainoon. Valtio ja kunnat tekevät tahollaan töitä työttömyyden vähentämiseksi, mutta tulokset ovat kehnonlaisia.

Valtio antoi TE-hallinnolle 60 miljoonaa euroa nuorisotakuun toteuttamiseksi. Ainakin Pirkanmaalla nuorisotyöttömyys on vain noussut. Kunnat eivät saaneet senttiäkään, vaikka kuntien merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa on todella suuri. Kunnissa nuoret tunnetaan, tunnetaan myös yritykset ja yhteisöt, joista työpaikkoja voitaisiin löytää. TE-hallinnon palvelut siirrettiin kauas monista kunnista ja asiat hoidetaan keskitetysti joko Tampereella tai verkossa. Nuori, jos kuka, tarvitsee useimmiten rinnalleen elävän ihmisen, jonka kanssa voi asioistaan keskustella ja etsiä yhdessä ratkaisuja.

 Valtio, tässä tapauksessa TE-hallinto, poisti samanaikaisesti työmarkkinatukiharjoittelumahdollisuuden. Tämä harjoittelu mahdollisti aikanaan monen nuoren pääsyn töihin antamalla heille mahdollisuuden näyttää työnantajalle osaamisensa. Varsinkin vastavalmistuneet ilman työkokemusta olevat nuoret hyötyivät tästä. Työkokeilu ei täytä tätä tarvetta vaan nyt nämä nuoret joutuvat olemaan työttöminä niin kauan, että ”oikea” työpaikka löytyy tai heidät ohjataan kuntouttavaan työtoimintaan.

Paljon tehdään työttömyyden hoidon saralla yhteistyötä kuntien ja TE-hallinnon välillä. Enää tämä ei vain riitä, vaan nyt olisi yhteistyön sijaan ruvettava tekemään asioita yhdessä. Tällä tavalla voitaisiin esimerkiksi purkaa valtion asettamia byrokraattisia hidasteita ihmisten työllistymisen tieltä ja asiat saataisiin sekä yritysten, työttömien, kuntien ja valtion kannalta sujumaan siten, että kaikki tahot hyötyisivät.