LASTENSUOJELU VAI LASTEN SUOJELU?

Työntekijät nääntyvät työtaakkansa alle ja elävät jatkuvassa pelossa siitä mitä lapsille tapahtuu. Perheet uupuvat ja turhautuvat, kun eivät saa oikea-aikaista apua oikeaan aikaan.Työntekijät vaihtuvat koko ajat, päättäjät vaativat rahallista säästöä ja lainlaatijat lisäävät kuntien velvoitteita ilman lisärahaa.

Tällainen on tämän päivän lastensuojelun arki Suomessa, meidän hyvinvointivaltiossamme. Lastensuojelu mielletään kunnissa usein vain sosiaalitoimistossa sosiaalityöntekijöiden tekemäksi työksi. Helsingin Sanomien 10.2. haastattelemat pääkaupunkiseudun johtavat viranhaltijat näkivät ainoaksi ratkaisuksi yhä kasvaviin asiakasmääriin sen, että yliopistoissa ruvetaan kouluttamaan lisää sosiaalityöntekijöitä.

Mitäpä, jos asiaa ruvetaan tarkastelemaan aivan eri näkökulmasta ja miettimään sitä, miten ehkäistään ongelmien kasvaminen niin suureksi, että siihen tarvitaan korjaavaa lastensuojelutyötä? Ruvetaankin puhumaan lastensuojelun sijasta lasten suojelusta. 

Tätä kautta vahvistettaisiin kunnissa peruspalveluita eli perheet saisivat tarvitsemaansa apua ja tukea jo neuvolasta lähtien. Apu ja tuki jatkuisivat varhaiskasvatuksen ja peruskoulun kautta aina toiselle asteelle asti. 

Juhlapuheissa ja kuntien strategioissa puhutaan jo kauniisti ja syvällä rintaäänellä ehkäisevän työn merkityksestä sekä taloudellisessa että inhimillisessä mielessä. Juhlapuheet ja strategiat eivät kovinkaan usein jalkaudu käytäntöön. Ehkäisevällä työllä haetaan kuntatalouteen rahallisia säästöjä, mutta useinkaan ei ymmärretä sitä, että ne säästöt eivät välttämättä näy tämän vuoden budjetissa. Ja jotta ehkäisevää työtä voidaan tuloksellisesti tehdä, siihen on myös annettava resursseja eli rahaa ihmisten palkkaamiseen ja palveluiden ostoon.

Kaikkeen ei tietenkään tarvita rahaa tai uusia ihmisiä vaan paljon voidaan tehdä muuttamalla käytäntöjä kunnassa. Tämä on onnistunut osassa kunnista, mutta vaatii poliittisten päättäjien ja viranomaisten ymmärrystä ja rohkeutta lähteä katsomaan asioita uudella tavalla. Lasten suojelu on koko kunnan ja kaikkien sen toimijoiden tehtäväkenttään kuuluvaa työtä, sitä ei voi ulkoistaa vain yhdelle yksikölle.  

Ongelmat eivät siitä vähene ja pienene, vaikka lasta ja perhettä pompoteltaisiin kuinka monella viranomaisella tahansa, mikäli ei ole tahtotilaa tehdä yhdessä töitä perheen auttamiseksi. Liian usein meillä edelleenkin rajataan oma työnkuva organisaation kautta eikä lasten ja perheiden tarpeiden kautta. Organisaation täytyy mukautua, sopeutua ja joustaa asiakkaiden tarpeen mukaan eikä toisinpäin.

Paljon on vielä meillä sosiaalityöntekijöillä oppimista siinä, että otamme muut tahot aidosti mukaan lasten suojelutyöhön. 

Nyt monissa kunnissa mennään liian helposti salassapitosäännösten taakse, joka estää lapsen eduksi toimimisen. Kun toinen viranomainen tekee lastensuojeluilmoituksen, hänellä täytyy olla oikeus olla mukana prosessissa, jonka ilmoitus käynnistää. Onhan koulussa tai päiväkodissa tiedettävä, mitä tukitoimia perheelle on suunnattu ja miten he voivat myös olla niissä mukana. Muutenhan lastensuojelu jää omaksi yksinäiseksi saarekkeekseen eikä tukitoimet välttämättä kohtaa lasta ja perhettä heidän arjessaan. Kokemukseni mukaan perheet eivät vastusta sitä, että tieto kulkee organisaatiosta toiselle. Yleensä he ovat tosi hämmästyneitä siitä, jos näin ei tapahdu.

Meillä elää tosi sitkeästi se käsitys, että lastensuojelu on joku oma saarekkeensa irrallaan perheen omasta ympäristöstä ja irrallaan muista tahoista, jotka perhettä ja lasta tapaavat. Nykytilanteessa sosiaalityöntekijä pystyy tapaamaan lasta ja perhettä parhaimmillaan kerran kuussa, opettaja koulussa tai päiväkodissa tapaa lasta viitenä päivänä viikossa. Kyllähän silloin tietoa koulussa tai päiväkodissa on lapsen ja perheen tilanteesta ihan eri tavalla kuin sosiaalitoimessa, ja tätä tietoa ja osaamista täytyy voida hyödyntää nykyistä paremmin.  

Monissa kunnissa laivaa on saatu jo tuloksellisesti käännettyä, mutta työtä on vielä paljon. Kiirettä lisää se, että sote-uudistus on tulossa eikä kukaan vielä tiedä, mikä on kunnan sosiaalipalvelujen asema uudistuksessa. Kuntien olisi nyt syytä vahvistaa lasten suojelu käsittämään kaikki kunnan omat toimijat ja varmistaa näin, että kunnissa säilyvät sosiaalipuolen lähipalvelut.

TYÖLLISYYSASTEEN NOSTOLLA JA VEROTUSTA MUUTTAMALLA SUOMI NOUSUUN!

Nykyisten valtaapitävien ainoa ajatus työttömyysasteen nostamiselle on työttömien ja työssä olevien elinolojen kurjistaminen. Keinoiksi esitetään palkkojen alentamista ja työttömyysturvan keston puolittamista. Hallituspuolueet ovat huolissaan siitä, että suomalaiset eivät mene töihin. Näillä kiristyksillä heidän mielestään kaikki ihmiset lähtevät töihin vuoden työttömyyden jälkeen. Mihin töihin?

 Meillä on reilusti yli 300.000 työtöntä. Kuvitellaanko edelleenkin, että he kaikki ovat laiskoja luusereita, jotka haluavat elää sosiaalitukien varassa ja tekevät kaikkensa, etteivät vain joutuisi töihin? Minun kokemukseni mukaan näin ei ole. Yhtä toimistovirkailijan työtä haki Valkeakoskella viime vuonna 134 henkilöä, ja samaa kuulee kaikkialta Suomesta.

Työllistymisen ongelma ei kuitenkaan ole pelkästään se, että työpaikkoja ei kaikille ole. Meillä myös byrokratia estää töiden vastaanottamisen. Jos päivärahalla elävälle ihmiselle tarjotaan kahden päivän työkeikkaa, hän ei sitä voi ottaa vastaan, koska käytännössä se tarkoittaa sitä, että hän on ilman rahaa pahimmillaan jopa seitsemän viikkoa. Harvan ihmisen, ainakaan yksin elävän tai yksinhuoltajan, talous kestää tällaista. Tämä käytäntö voitaisiin muuttaa siten, että henkilö ilmoittaa liitolleen olleensa ne kaksi päivää töissä ja päiväraha maksetaan normaalisti. Saatuaan kuukauden päästä palkkatodistuksen hän lähettää sen liittoonsa ja seuraavan maksatuksen yhteydessä oikaistaan mahdollisesti liikaa maksettua päivärahaa.

 Useimmitenhän nämä kahden tai kolmen päivän työtulot eivät edes vaikuta päivärahaan. Tällaisella uudistuksella olisi kuitenkin heti vaikutusta työllisyysasteeseen eikä se maksaisi yhteiskunnalle mitään.

Nykyinen työttömyysturvajärjestelmämme myös pakottaa ihmiset passiivisiksi. Jos työttömällä olisi 500 päivän ajan oikeus joko liiton tai Kelan maksaman työttömyysturvan aikana perustaa yritys itsensä työllistämiseksi ilman, että päiväraha lakkautetaan, aktiivisuus lisääntyisi tosi paljon. Tällöin myös vähennettäisiin byrokratiaa, kun ei tarvitsisi hakea erikseen starttirahaa vaan perustoimeentulo olisi taattu, vaikkei yritys heti tuottaisikaan mitään. Tämäkään ei tule sen kalliimmaksi kuin tämän hetkinen tilanne, jolloin työttömyyspäivärahaa maksetaan kotona olemiseen.

Mikroyrittäjiä eli itsensä työllistäviä täytyy tukea myös verotusta muuttamalla. ALV-tilityksen alarajan nostaminen on yksi keino, mutta yrittäjiltä olen kuullut, että vielä enemmän auttaisi huojennuksen rajan nostaminen nykyisestä 22.500 eurosta 50.000 euroon. Eräs tuttavani joutuu lopettamaan yrityksensä, koska hänellä ei ole enää varaa sitä pyörittää. 50.000 tuhannen liikevaihdosta käteen jäi 16.000 euroa. Kahden lapsen yksinhuoltajana hän ei pysty yritystä pitämään toiminnassa ja tekemään 12-tuntisia päiviä, jota nykysysteemillä vaadittaisiin, jotta hän saisi leivän pöytään lapsilleen.

AL-vero on meillä tasavero, samoin kuin yhteisöverokin. Yhteisöveroa pitäisi muuttaa niin, että se olisi 

maksimissaan 20 %, mutta progressiivinen liikevaihtoon nähden. Näin tuettaisiin mikroyrittäjiä ja saataisiin työpaikkoja lisää. Koko hyvinvointivaltion elinehtohan 

on se, että meillä kertyy veroeuroja, joilla voidaan nykyistä systeemiä pyörittää. Nykypolitiikalle päättäjät tekevät kaikkensa, että veroja ei kerry ja he ajavat maamme kohti tuhoa.

Yksi hyvä esimerkki tästä talousajattelusta on se, että kun viinaralli Virosta on kiihtynyt ja alkoholiverosta ei enää kerry tarpeeksi euroja, nostetaan alkoholiveroa. Ei tarvitse olla taloustieteilijä ymmärtääkseen, että tällöin euroja kertyy entistä vähemmän ja viinaralli kiihtyy. Tällä keinoin Suomen kansaa ei ole saatu eikä saada raitistumaan. Kieltolain aikana viinat salakuljetettiin Virosta. Sen sijaan, jos lasketaan alkoholijuomien verotusta, ei ole enää syytä hakea halpaa olutta ja viinaa Virosta vaan ne ostetaan Suomesta, jolloin verokertymä kasvaa. Samalla tuetaan työllisyyttä 

muun muassa panimoteollisuudessa ja ravintola-alalla.