Nykyisten valtaapitävien ainoa ajatus työttömyysasteen
nostamiselle on työttömien ja työssä olevien elinolojen kurjistaminen.
Keinoiksi esitetään palkkojen alentamista ja työttömyysturvan keston
puolittamista. Hallituspuolueet ovat huolissaan siitä, että suomalaiset eivät
mene töihin. Näillä kiristyksillä heidän mielestään kaikki ihmiset lähtevät
töihin vuoden työttömyyden jälkeen. Mihin töihin?
Meillä on reilusti yli 300.000 työtöntä. Kuvitellaanko edelleenkin, että he kaikki ovat laiskoja luusereita, jotka haluavat elää sosiaalitukien varassa ja tekevät kaikkensa, etteivät vain joutuisi töihin? Minun kokemukseni mukaan näin ei ole. Yhtä toimistovirkailijan työtä haki Valkeakoskella viime vuonna 134 henkilöä, ja samaa kuulee kaikkialta Suomesta.
Työllistymisen ongelma ei kuitenkaan ole pelkästään se, että
työpaikkoja ei kaikille ole. Meillä myös byrokratia estää töiden
vastaanottamisen. Jos päivärahalla elävälle ihmiselle tarjotaan kahden päivän
työkeikkaa, hän ei sitä voi ottaa vastaan, koska käytännössä se tarkoittaa
sitä, että hän on ilman rahaa pahimmillaan jopa seitsemän viikkoa. Harvan
ihmisen, ainakaan yksin elävän tai yksinhuoltajan, talous kestää tällaista. Tämä
käytäntö voitaisiin muuttaa siten, että henkilö ilmoittaa liitolleen olleensa
ne kaksi päivää töissä ja päiväraha maksetaan normaalisti. Saatuaan kuukauden
päästä palkkatodistuksen hän lähettää sen liittoonsa ja seuraavan maksatuksen
yhteydessä oikaistaan mahdollisesti liikaa maksettua päivärahaa.
Useimmitenhän nämä
kahden tai kolmen päivän työtulot eivät edes vaikuta päivärahaan. Tällaisella
uudistuksella olisi kuitenkin heti vaikutusta työllisyysasteeseen eikä se
maksaisi yhteiskunnalle mitään.
Nykyinen työttömyysturvajärjestelmämme myös pakottaa ihmiset
passiivisiksi. Jos työttömällä olisi 500 päivän ajan oikeus joko liiton tai
Kelan maksaman työttömyysturvan aikana perustaa yritys itsensä työllistämiseksi
ilman, että päiväraha lakkautetaan, aktiivisuus lisääntyisi tosi paljon.
Tällöin myös vähennettäisiin byrokratiaa, kun ei tarvitsisi hakea erikseen
starttirahaa vaan perustoimeentulo olisi taattu, vaikkei yritys heti
tuottaisikaan mitään. Tämäkään ei tule sen kalliimmaksi kuin tämän hetkinen
tilanne, jolloin työttömyyspäivärahaa maksetaan kotona olemiseen.
Mikroyrittäjiä eli itsensä työllistäviä täytyy tukea myös
verotusta muuttamalla. ALV-tilityksen alarajan nostaminen on yksi keino, mutta
yrittäjiltä olen kuullut, että vielä enemmän auttaisi huojennuksen rajan
nostaminen nykyisestä 22.500 eurosta 50.000 euroon. Eräs tuttavani joutuu lopettamaan
yrityksensä, koska hänellä ei ole enää varaa sitä pyörittää. 50.000 tuhannen
liikevaihdosta käteen jäi 16.000 euroa. Kahden lapsen yksinhuoltajana hän ei
pysty yritystä pitämään toiminnassa ja tekemään 12-tuntisia päiviä, jota
nykysysteemillä vaadittaisiin, jotta hän saisi leivän pöytään lapsilleen.
AL-vero on meillä tasavero, samoin kuin yhteisöverokin.
Yhteisöveroa pitäisi muuttaa niin, että se olisi
maksimissaan 20 %, mutta
progressiivinen liikevaihtoon nähden. Näin tuettaisiin mikroyrittäjiä ja saataisiin
työpaikkoja lisää. Koko hyvinvointivaltion elinehtohan
on se, että meillä
kertyy veroeuroja, joilla voidaan nykyistä systeemiä pyörittää.
Nykypolitiikalle päättäjät tekevät kaikkensa, että veroja ei kerry ja he ajavat
maamme kohti tuhoa.
Yksi hyvä esimerkki tästä talousajattelusta on se, että kun
viinaralli Virosta on kiihtynyt ja alkoholiverosta ei enää kerry tarpeeksi euroja,
nostetaan alkoholiveroa. Ei tarvitse olla taloustieteilijä ymmärtääkseen, että
tällöin euroja kertyy entistä vähemmän ja viinaralli kiihtyy. Tällä keinoin
Suomen kansaa ei ole saatu eikä saada raitistumaan. Kieltolain aikana viinat
salakuljetettiin Virosta. Sen sijaan, jos lasketaan alkoholijuomien verotusta,
ei ole enää syytä hakea halpaa olutta ja viinaa Virosta vaan ne ostetaan
Suomesta, jolloin verokertymä kasvaa. Samalla tuetaan työllisyyttä
muun muassa
panimoteollisuudessa ja ravintola-alalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti