Pakolainen on Geneven
sopimuksen mukaan henkilö, joka nauttii kansanvälistä suojelua oman kotimaansa
ulkopuolella ja jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi
rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai
mielipiteensä vuoksi.
Kiintiöpakolainen on
henkilö, jolla on YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n myöntämä pakolaisen asema ja
hän saapuu maahan valtion määrittelemän pakolaiskiintiön kautta.
Pakolaisia on
maailmassa 51 miljoonaa. Suomessa heistä on 0,03 %. Valtaosa eli yli 80 %
pakolaisista on kehitysmaissa. Suomeen on tullut pakolaisia vuoden 1973 jälkeen
yhteensä 42.000, kun Ruotsiin tuli pelkästään vuonna 2014 83.000. Miksi meillä
silti esiintyy rasismia ja muukalaisvihamielisyyttä ja miksi jotkut tahot ovat sitä mieltä, että Suomi
ottaa liikaa pakolaisia ja että meillä pitää tiukentaa maahanmuuttopolitiikkaa?
Itse olen sitä
mieltä, että syynä on usein pelko vieraita kulttuureja ja heitä edustavia
ihmisiä kohtaan, sekä tietämättömyys. Jos ei ole koskaan kohdannut ja
tutustunut muun maalaisiin ihmisiin, heistä on helppo luoda mielessään
pelottava stereotypioita.
Tampereella Yhdenvertaisuuden puolesta! |
Parasta
rasismintorjuntaa olisi, jos pakolaiset pääsisivät mahdollisimman pian maahan
tultuaan asumaan ja elämään tavallisten suomalaisten keskuuteen. Tällöin
esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa lapset normaalissa ympäristössään
tutustuisivat toisiinsa. Lapsethan eivät ole rasisteja ja heille on aivan sama,
minkä värinen leikkikaveri on, kunhan tämä on mukava. Minulla on tästä
omakohtaisia kokomuksia, kun isommat lapseni, onneksi, saivat käydä alakoulun
Tampereen lähiössä, jossa joka luokalla oli monesta eri maasta tulleita lapsia.
Yhtenä argumenteina
keskusteluissa käytetään myös sitä, että meillä ei ole varaa nykyisenkaltaiseen
maahanmuuttopolitiikkaan. Tosiasia kuitenkin on se, että pakolaisten takia
Suomi ei kaadu eikä nouse. Heidän aiheuttamansa suorat kustannukset ovat noin
140 miljoonaa euroa (vuoden 2009 tilanne) eli reilusti alle prosentti meidän
sosiaali- ja terveysmenoistamme. Lisäksi on huomioitava, että pakolaiset eivät
ole vain menoerä vaan he käyttävät saamansa avustukset ruokaan, vaatteisiin ja
muihin päivittäistarpeisiinsa aivan kuten kantasuomalaisetkin. Lisäksi he
tarvitsevat ja käyttävät erilaisia palveluita, jolloin he myös lisäävät
tuotteiden ja palvelujen tarvetta. He maksavat ruuasta saman alvin kuin me
muutkin, samoin kaikista muista tuotteista ja palveluista, joita käyttävät.
Kaikilla Suomessa
asuvilla on oltava samat oikeudet, mutta tietenkin myös samat velvollisuudet
maatamme ja toisia ihmisiä kohtaan. Pakolaisissa ja maahanmuuttajissa on ihan
samalla tavalla kelpoja ja epäkelpoja ihmisiä kuin meissä
kantasuomalaisissakin. Kokonaista ryhmää ei saa kuitenkaan leimata muutaman
henkilön tekemien rikosten takia vaan vastuu rikoksista ja ei-toivottavasta
käyttäytymisestä on aina yksilöllä itsellään.
Kaikki samanarvoisia. |
Yhdenvertaisuus
täytyy ulottaa kaikkiin ihmisiin, olivat he ihonväriltään, uskonnoltaan tai
seksuaaliselta suuntautumiseltaan millaisia tahansa. Meillä Suomessa monet
erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat supisuomalaiset ihmiset kohtaavat jatkuvasti
syrjintää, joka vaikeuttaa monin tavoin heidän ja heidän läheistensä elämää.
Jopa meidän lainsaadäntömme sallii syrjinnän eikä vielä takaa kaikille
ihmisryhmille yhdenvertaisia oikeuksia.
Erilaisuus
rikastuttaa meidän kaikkien yhteistä Suomea, jos me niin haluamme ja olemme
valmiit avoimin mielin lähtemään tähän seikkailuun mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti