Vasemmistoliiton vaali-slogan on Me korjaamme sen. Vasemmisto aikoo jälleenrakentaa
hyvinvointivaltion ja pistää talouden kuntoon elvyttämällä. Mitä tämä
tarkoittaa käytännössä? Mitkä asiat pitää tehdä toisin, jotta hyvinvointivaltio
säilyy ja talous saadaan tasapainoon?
Taloutta voidaan tasapainottaa joko leikkaamalla menoja tai lisäämällä tuloja. Menoleikkauksia on kokeiltu koko tämä hallituskausi, ja Suomen taantuma vain jatkuu ja syvenee; BKT pienenee, työttömyys kasvaa, leipäjonot pitenevät ja yleinen toivottomuus ja näköalattomuus valtaa ihmiset. Näin ei voi enää jatkua!.
Raha on aina rahaa! |
Professori Heikki
Patomäki on
julkaissut oman elvytyslistansa http://patomaki.fi/2015/03/patomaen-elvytyslista/
jossa on leikkauslistojen tyyliin listattu elvytystoimenpiteet ja niistä
koituva hyöty kansantaloudelle.
Työttömyys on meillä
kohta jo 90-luvun pahimpien vuosien tasolla. Jostakin syystä tähän ei tunnu
olevan halua puuttua. Työttömyyden kasvu kasvattaa julkisia menoja, lisää
palvelujen tarvetta ja aiheuttaa valtion velkaantumista.
Työllisyyttä ei saada
kasvatettua, jollei tehdä asioita eritavalla kuin tähän asti. Kotimaan
markkinat on saatava vetämään, ja tämä tarkoittaa ihmisten ostovoiman
lisäämistä. Yrittäjyyttä on tuettava niin, että yrittäjän on kannattavaa
perustaa yrityksensä Suomeen eikä Viroon. Tämä onnistuu ALV-tilityksen alarajan
reilulla nostolla sekä sillä, että myös yhteisövero on progressiivinen. Lisäksi
yrittäjä maksaisi veronsa vasta siitä tuloksesta, jonka hän nostaa itselleen
yrityksestään. Nythän yrittäjä maksaa ennakkoveron, jolla ei välttämättä ole
mitään tekemistä yrityksen tuoton kanssa.
Yhdessä me korjaamme sen! |
Ansiosidonnaisen
päivärahan kesto on 500 päivää, ja näin sen pitää ollakin. Mikäänhän ei
kuitenkaan estä muuttamasta tilannetta siten, että henkilö, joka aloittaa
yritystoiminnan, on oikeutettu tähän päivärahaan. Jos yritys rupeaa tuottamaan
ennen kuin 500 päivää on kulunut, yrittäjä maksaa normaalisti verot tuloistaan,
johon siis lasketaan myös päiväraha. Näin saadaan byrokratiaa taas pienemmäksi,
kun ei tarvitse erikseen hakea starttirahaa, ja samalla aloittelevalla
yrittäjällä on tiedossa tietty kuukausitulo, jolla voi ostaa leivän pöytään. Ei
maksa sen enempää kuin nykyinen käytäntökään, ja työllisyysastetta saadaan
nostettua sekä ihmisiä pysymään työn syrjässä kiinni.
Seuraavan hallituksen
on myös uudistettava verotusta siten, että kaikki tulot verotetaan samalla
progressiivisella taulukolla. Raha on aina rahaa, tulee se sitten otsikolla
eläke, työmarkkinatuki, palkka tai pääomatulo. Näin voidaan luopua Kelan
etuuksien verottamisesta, ja iso osa ihmisistä pääsee pois
toimeentulotukiluukulta. Tämä on sitä Kokoomuksen peräänkuuluttamaa toimintojen
tehostamista ja turhan byrokratian purkamista. Vuoden 2017 alusta
perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan, jolloin on aivan järjetöntä, että Kela
maksaa ensin työmarkkinatuen, josta pidättää 20 % veroa, ja tämän saman
rahamäärän myöntää sitten toimeentulotukena erillisellä hakemuksella. Järki
hoi!
Mikäli
Vasemmistoliiton veromalli toteutettaisiin, alle 10.000 euron vuosiansiot
olisivat verottomia. Tämä vähentäisi kuntien ja valtion toimeentulotukimenoja
115 miljoonalla eurolla vuodessa, ja helpottaisi myös byrokratiaa ja ihmisten
luukuttamista.
Vasemmistoliiton
veromalli on luettavissa
https://www.dropbox.com/s/qqa4na87jahkt9r/Vasemmiston_veromalli_2015_lopullinen.pdf?dl=0
Tiedän, että
kokoomuslaiset ja muut rikkaat väittävät, että tällainen verouudistus
aiheuttaisi sen, että rikkaat siirtäisivät omaisuutensa pois Suomesta ja
yritykset voittonsa veroparatiiseihin. Nämä vuodot on mahdollistu tukkia
verosuunnittelun kieltämisellä ja maakohtaisella kirjanpidolla. Kyse on vain
siitä, mitä halutaan tehdä. Ihmisethän tähän astikin ovat lait laatineet, joten
he voivat ne myös muuttaa.
Harmaan talouden takia valtiolta jää saamatta
arvion mukaan 15 miljardia euroa vuodessa verotuloja. Jo pelkästään tämän rahan
saaminen valtion kirstuun tekee kaikki menoleikkaukset turhiksi. Keskitetään
siis voimat harmaan talouden kitkemiseen.
Monet puolueet ja
päättäjät ovat huolissaan siitä, että mikäli velkaantuminen ei lopu, jätämme
lapsillemme ja lapsenlapsillemme perinnöksi velkojen takaisin maksun. Minä
haluan, että lapseni ja lapsenlapseni voivat elää hyvinvointivaltiossa myös
kasvuvuotensa ja että heillä on tulevaisuus turvattuna. Mikäli jatkamme
leikkaustiellä, lapsemme eivät ole fyysisesti ja henkisesti siinä kunnossa,
että he koskaan pystyisivät maksaamaan velkoja pois. Koulutus ollaan rapauttamassa,
nuorisotyöttömyys kasvaa kohisten, mielenterveysongelmat lisääntyvät, mutta
niiden hoitoon ei satsata. Joka päivä viisi alle 30-vuotiasta nuorta aikusta
saa eläkepäätöksen mielenterveysongelmien takia. Onko meillä varaa tähän?
Velkaa ei pidä nähdä
mörkönä, sillä tosiasiahan on, että yksikään valtio ei ole velaton eikä niitä
velkoja makseta ikinä pois kokonaan. Totta on, että korkojen maksuun menee
paljon rahaa, mutta tällä hetkellä korot ovat jopa negatiivisia, joten velan
ottaminen lisää valtion varallisuutta.
Nostetaan siis Suomi
suosta kovalle maaperällä aidolla ja rakentavalla yhteistyöllä uudelta
ajattelupohjalta.
#Solantera #MeKorjaammeSen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti